Aurinkoisen helteistä perjantaiaamua! En ole enää perjantaisin vapaalla mutta tänään töissä ”iltavuorossa” niin ennätin aamulla kirjoitella postauksenkin – ulkona auringossa. Ihan parasta! Aamukahvit ulkona alkukesän auringossa, lintujen laulaessa ovat ehkä parasta mitä tiedän. Ihanan rauhallinen hetki ennen muun maailman heräämistä. Olkoonkin, että myöhäisilloissa helteisinä kesäpäivinä on paljon sitä samaa – kun linnunlaulun tahtiin kuljeskelen ympäri pihamaata kukkia kastellen… Niin ihanaa kun kesä on jälleen täällä! Uskomatonta miten vuodesta toiseen sitä arvostaakaan valoisaa kesäaikaa aina vain enemmän ja enemmän. Lapsuudessa ja nuoruudessa kesä tarkoitti vain lomaa, pitkää vapaata koulusta, ja myöhemmin toki myös kesätöitä. Mutta nykyään kesä merkitsee niin paljon enemmän. Kaikkea tuota luonnon kauneutta, pitkiä valoisia iltoja, energian lataamista pitkää pimeää syksyä varten…
All photos via Pinterest.
Vaikka nautinkin tästä alkukesästä jälleen täysin rinnoin, kieltämättä salaa hieman odotan aikaa rippijuhlien jälkeen. Sitä ei tosin enää pitkään tarvitse odotella, sillä tyttärien rippijuhlat ovat jo viikon päästä! Itseäni harmittaa suuresti, että lamaannuin rippijuhlien suhteen huhti-toukokuun ajaksi jotenkin aivan täysin – johtuen siitä pettymyksestä, minkä kauan odotetun juhlapaikan peruuntuminen aiheutti. Sen sijaan, että olisin innoissani pinnaillut juhlaideoita ja suunnitellut ruokia, leipomuksia ja koristeluja, työnsinkin koko juhlat pois ajatuksistani.
Onnekseni löysimme (hauskojen sattumienkin summana) ihanan uuden juhlapaikan, Pyynikin Panimon. Olen paikan ohi autolla ajellessani pohtinut kuinka ihanaa olisi päästä joihinkin juhliin tuohon upeaan vanhaan panimorakennukseen. Ja nyt pääsen – tyttärieni rippijuhliin. Pitopalvelun osalta hommat hoitaa kaksi ihanaa naista – heistä lisää myöhemmin. Alkuperäiset tarjoiluideatkin tosin vaihtuivat lennosta eilisiltana mutta onneksi on vielä viikko aikaa suunnitella. Ja nyt minäkin olen vihdoin herännyt taas eloon juhlien suhteen – onneksi. Olen pinnaillut Pinterestini täyteen ihania inspiskuvia, suunnitellut kakun ja paikan koristelua yms.
Sen verran toki vieläkin homma vastustaa, että olin tilannut varuilta muutaman ihanan gluteenittoman kakun tiimikaveriltani – ajatellen että homma on kunnossa, ja tarjoilut kasassa. Mutta kuinka ollakaan, tuokin suunnitelma meni mönkään aikataulujen vuoksi. Tajusin vasta jälkikäteen saaneeni tämän jo pari viikkoa kestäneen flunssan ja poskiontelotulehduksen tasan sen jälkeen, kun kuulin ettei leipominen onnistukaan. Eli stressihän se taisi jälleen taudinkin aiheuttaa. Uskomatonta mutta totta.
Joka toinen tunti stressaan tarjoiluista ym. edelleen ihan hurjasti, joka toinen tunti olen sitä mieltä, että kyllä kaikki onnistuu kuten pitääkin. Ja hyvänen aika, eiväthän edellämainitut seikat ole missään määrin se näiden(kään) juhlien pääasia – tärkeämpää on juhlien aihe, tyttäret ja vieraat ღ Mitä siitä jos juhlissa ei ole kymmentä eri lajia suolaista ja makeaa… Todellisuudentaju meinaa vain välillä hämärtyä kun instafeed ja muu some tarjoilee jatkuvana virtana toinen toistaan täydellisempiä juhlakattauksia, kakkuja, kukkakimppuja… ja kun itse sattuu olemaan luonteeltaan perfektionisti niin tuloksena lienee auttamatta juuri tämä – stressi.
PS. arvatkaa onko ihan tuskaa olla ilman kameraa juuri nyt kun haluaisin vain kulkea kamera kaulassa kuvaamassa kaunista luontoa! Edelleen mennään siis inspiskuvilla, no can do.
Teille tulee taatusti mitä ihanimmat juhlat 💕
Täällä itse mietin mitä puskaa istutan mihinkin, että piha on ihana sitten kolmen vuoden päästä rippijuhlissa 🙈 Ehdin siis myös kyllästyä pihatöihin kolme vuotta tästä eteenpäin.
Juu eiköhän niistä oikein hyvät juhlat tule ღ Mutta tässä syy miksi meillä ei juuri juhlia järjestetä. Ihan puhtaasti siitä syystä, että mä stressaan juhlien järjestämisestä enemmän kuin nautin siitä puuhasta. Ja itse juhlissa (saati niiden jälkeen) olenkin sitten aivan poikki. Ja koska stressaan myös leipomusten onnistumista jne. niin juhliminen on jäänyt aika vähään. Sinänsä harmi mutta minkäs sitä omalle luonteelleen voi. Ehkä liittyy omaan epävarmuuteen tuokin – että miettii liikaa viihtyvätkö muut ja ovatko tarjoilut mistään kotoisin jne. Ymmärtänet mitä tarkoitan?
Meillä oli itsestäänselvää, että kotona juhlia ei järjestetä sillä se olisi tullut aivan liian kalliiksi. Olisi pitänyt uusi eläinten tuhoama sohva, nojatuoli.. paikkailla Väinön syömiä seiniä jne. :D Toisaalta olisi ollut hyvä syy pistää kämppä kuntoon mutta koska halusin välttää liikaa stressiä (heh), päädyimme pitämään juhlat muualla. Hyvä niin sillä olisin tarvinnut vähintään viikon loman raivaamiseen ja siivoamiseen :D
Mikä valtaisa sääli kun koko elämäsi kuluu panikointiin ja jossitteluun, haaveiluun ym.sen oikean, käsillä olevan elämän täysillä elämisen sijaan! Millaista ainutkertaisen, ohikiitävän tuhlausta.. 😥
Totta, on ärsyttävää olla luonteeltaan helposti stressaamiseen (ja jossitteluunkin) taipuvainen. Sellaisen, jolla ei ole samaa ongelmaa on niin kovin helppo sanoa mitä sinäkin sanot – että älä stressaa tai jossittele vaan nauti. Panikoi sentään en, se tästä vielä puuttuisikin.
En tiedä luitko postaustani ajatuksen kanssa, sillä kirjoitin myös nauttineeni ja nauttivani esim. näistä ihanista hellepäivistä ja valoisista kesäöistä ihan täysillä. Aamukahvista ulkona lintujen laulaessa tai iltalenkistä auringon laskiessa. Jokaikisestä hetkestä. Mielestäni jostain asiasta stressaaminen ei välttämättä sulje pois toisista asioista nauttimista?
Ja mitä tulee haaveiluun… aah, sehän on ihanaa! Elämän suola! Minä ainakin rakastan haaveilua… ja kenties joskus joku haaveista aina välillä toteutuukin. Tai sitten ei. Silti mielestäni haaveilu kuuluu elämään. Sekään ei milläänlailla edes sulje pois hetkestä nauttimista ja hetkessä elämistä.
Meillä vastaavat juhlat, ja myös nyt viikonloppuna. Ja kyllä, stressaan myös. Ja yrittänyt hyvin aktiivisesti siitä eroon. Tietoisesti olen koko ajan ajatellut, nämä on nuoren juhlat, nämä on ystävien ja suvun juhlat. Nämä ovat kesän juhlat. Nämä ei ole näyttämisalusta muille, nämä ei ole ulkokultaiset ig-juhlat, nämä ei ole kodin esittely, leipomiskisat, vanhojen kireiden perinteiden juhlat.
Joten, nyt ollaan tilanteessa jossa piha ei ole valmis, huonekalut on vanhat, lopullinenkin tarjoilukin vielä mietinnässä. Perjantaina ja lauantaina kerkiän leipoa, varalle ostan pakkaseen valmista. Olen jopa luonut plan b:n, jossa kaiken kaatuessa tilataan lähipitseriasta kaikille pitsat, ja jäätelöä pakkasesta… (Tämä olisi nuoren haave :))
Koska nämä ovat nuoren juhlat, eivät minun areenani tai mittapuuni loistaa millään tavalla. Nuoreni chillaa, siihen yritän minäkin. Ja juu, vaatii ihan hirveästi ajatustyötä ja omien vaatimusten laskemista. Josko juhlista jäisi mieleen ilo, ei stressin tuoma kiristely. Kukaan ei meillä toivottavasti tuijota koiran järsimiä seiniä, ja jos sellaiseen riittää jollain aikaa, onpa sitten sillekin vieraalle tekemistä!
Marja, sulla on kaksi kaunista, nuorta, elämäniloa hehkuvaa nuorta juhlissa. Sä olet varmasti järjestänyt mielettömät juhlat, ja vaikka gluteiiniton kakku uupuisikin (hae kaupasta pakkasesta macaronseja tarjolle, eikö ne käy?), kukin löytää paikkansa ja syötävänsä. Ja jos ei löydä syötävää, menee Mäkkärin kautta kotiin. Muista nauttia päivästä ja nuorista!
Toivotan iloisia juhlia, ja kivaa kesää! Ja se ilo ja kesä on nyt, ei vasta juhlien jälkeen!
No tuota samaa minä olen miettinyt! Että nämä eivät ole mun juhlat, eivätkä varsinkaan ig-juhlat (varsinkaan kun en nykyään niin aktiivinen somessa enää jaksa olla). Ja kun päätimme pitää juhlat muualla kuin kotona niin oletin stressin jäävän minimiin. Kotona kun meillä ei juhlia oikein mahtuisi järjestämään. Ja silti stressaan nytkin! Sitä viihtyykö jengi, onko riittävästi ruokaa, kuolevatko 15v. teinipojat nälkään jne… Olen AINA ollut samanlainen, stressaan aina erityisesti tarjottavista – ihan hölmöä, tiedän! Varsinkin nyt kun en itse niitä tee :D Mutta samaa mäkin olen miettinyt, että Mäkkärin kautta kotiin sitten vaan jos siltä tuntuu.
Ehkä mua stressaa juurikin kuule se, etten ole järjestänyt vielä yhtään mitään! Että kaikki on vielä hieman levällään ja muutama päivä vain aikaa. Mutta toisaalta, eipä tässä oikein ole mitään tehtävääkään tässä vaiheessa. Paitsi stressaaminen :D Mulla varmasti tämä pari viikkoa jatkunut poskiontelotulehdus vaikuttaa asiaan tosi paljon – kun olo on epämukava ja hieman toistaitoinen on vaikea ajatella asioista järkevästi. Lisäksi kilpirauhaseni tuntuu nyt toimivan ihan miten sattuu, sekin aiheuttaa nyt ylimääräistä sydämentykytystä ihan kirjaimellisesti.
Oikein ihania juhlia sinne teille myös! Kelinkin pitäisi sunnuntaina olla kohdillaan.. eilen jo lupailivat sunnuntaille hellettä, nyt ennuste hieman laskenut…