Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää
kun maailma antaa kaikkein parastaan…
Tuo Suurlähettiläiden biisi sopii niin hyvin tämän hetkiseen tunnelmaan – kunpa voisikin pysäyttää ajan juuri tähän hetkeen kun luonto antaa parastaan ja kauneintaan. Kaikki nuo upeasti kukkivat omena- ja kirsikkapuut, morsiusangervot ja tuoksuvat tuomet… tuohon vielä lisäksi syreenit ja kielot niin voi ihanuutta.
Montakohan kertaa olen viimeisten vuosien aikana todennut rakastavani eniten juuri tätä hetkeä vuodessa. Sitä kun ulkona voisi vain kulkea ja ihastella luontoa, nuuhkia huumaavia alkukesän tuoksuja, kuunnella lintujen laulua… nauttia valoisista illoista ja öistä. Huomasin äsken sanovani tytöillekin, että mikäs kiire teillä on nukkumaan, nauttikaa ihmeessä nyt näistä valoisista illoista. Tytöt ihmeissään totesivat, että kamoon, huomennahan on kouluaamu :D Totta. Eivätkä nuo lapset vielä osaa tästä yhtälailla nauttiakaan, tämä taito kehittynee pikkuhiljaa iän myötä? Vuosi vuodelta kevät tuntuu upeammalta ja jollain tavalla myös haikealta… sitä ei haluaisi päästää ollenkaan irti tästä ihanuudesta – saati valoisuudesta.
Olen pieni ihminen enkä sille mitään voi
parhaat hetket juoksee nopeaan…
Haluaisin pysäyttää kevään / kesän etenemisen edes siihen asti kun vietetään koulujen kevätjuhlia… jotenkin juuri tämä hetki kukkivine puineen kuuluu yhteen Suvivirren kanssa. Vaan taitaa olla turha toivo, niin hurjaa vauhtia kesä nyt etenee. Tänä iltana combatista lähtiessäni tuntui aivan täysin kesältä – helteiseltä heinäkuun illalta. Sellaiseltä, ettei sisälle olisi malttanut tulla ollenkaan…
Oikein btw huvittaa kuinka samanlaisissa tunnelmissa olen ollut tasan kaksi vuotta sitten. Sillä erotuksella, että tuolloin Suomi oli näemmä juuri voittanut Kanadan :) Mutta samat tanssikisat olivat silloinkin lähestymässä ja samat puut kukassa… Aikaa vain vierähtänyt pari vuotta miltei huomaamatta!
PS. Meidän pihaan paistaa aurinko vihdoinkin myös iltapäivällä neljän jälkeen. Hokasin nimittäin, että pari pientä puuta kaatamalla saataisiin tontin nurkkaan edes pienenpieni, parin tuolin kokoinen aurinkoinen läntti.. edes myöhäisiltapäivän ajaksi. Ihan huippua! Meidän pihaanhan ei siis ole ikinä paistanut sen enempää iltapäivä- kuin ilta-aurinkokaan ja yleensä töiden jälkeen olenkin tottunut raahaamaan tuolini ja kirjani tuonne pihatiemme toiselle puolelle aurinkoon :D Siksipä tuo pienikin aurinkoinen kohta ilahduttaa suuresti! Vielä kun kaupunki suostuisi kaatamaan tonttia ärsyttävästi varjostavat isot kuuset niin hyppisin tasajalkaa riemusta…
Tiedän mitä tarkoitat! Tänä vuonna kevät on jotenkin erityisen ihana, kun siitä pääsee nauttimaan omalla isolla tontilla rakennushaaveiden siivittämänä. Tykkään kuvailla tätä kevään vaihetta yhdellä sanalla ja se on kiihkeä. Luonto on juuri nyt elossa aivan täysillä. Lintujen riemukas laulu, kukkivat omenapuut, huumaavasti tuoksuva tuomi, voikukkapellot keltaisenaan… Kaikki on niin lumoavaa. <3 Oikein ihania keväthetkiä sinulle!
Oi iso tontti ja rakentaminen…! Mun haave – joka tuskin tulee ikinä toteutumaan tässä elämässä sillä mies ei jaa samaa haavetta. Tai jakaisihan tuo jos meillä olisi moiseen varaa. Mies ajattelee järjellä, mä vaan haaveilen :) Tuo sana kiihkeä sopii muuten just eikä melkein kuvailemaan tätä hetkeä!
Ihania kuvia ja samoja keski ikäisen naisen mietteitä. Leivo naapurillesi joku hyvä kakku ja pyydä kaatamaan puut.
Oivoi kun se olisikin kakusta kiinni… pitäisköhän koittaa silti?! ;) Nuo puut on siis kaupungin puolella, ei naapurin. Tosin käsittääkseni naapuri ei halua niitä kaadettavaksi – eivät kaipaa aurinkoa pihaansa kuten meikäläinen…
Näin toukokuussa syntyneenä, kevät on myöskin mun suosikki aikaa. Eilen kun ajoin töistä kotipihaan oli omenapuu puhjennut täyteen kukkaloistoon. En kaipaa ruusuja, mulle riittää vuokot, omppupuun kukat, sireenit ja pionit?
-Taru-
No ihan sama mulla, en kaipaa ruusuja enkä kaipaisi mitään kesäkukkia pihaankaan jos nuo omenapuut sun muut kukkisi koko pitkän kesän :) Paitsi pionipuskia haluaisin :D