Sunnuntai-iltaa, lokakuun viimeistä sellaista. Niin vain ollaan siirtymässä kuin huomaamatta jo marraskuuhun. Tosin kauppoihin ilmestyneet joulukalenterit ja koristeet antavat lähinnä ymmärtää, että marraskuukin olisi jo lähenemässä loppuaan… Toisaalta on ihanaa, että tätä pimeimpää vuodenaikaa piristää joulun odotus – toisaalta tuntuu että joulu saapuu kauppoihin (ja someen) vuosi vuodelta entistä aiemmin. En valita mutta en hitto vie pysy mukana! Okei, joululauluja olen jo yhdellä kävelylenkillä kuunnellut (Sian Snowman, edelleen yhtä suuri suosikki kuin vuosi sittenkin…), ensimmäisen glögitölkin ostanut (tänään), kosmetiikkakalentereita hiplaillut (raaskimatta ostaa moisia, sitäpaitsi itseasiassa haluaisin ehkäpä Bülowin lakritsikalenterin…) ja jouluisten kranssien tekoa suunnitellut. Mutta näistä kaikista on vielä pitkä matka siihen, että joulumateriaalia olisi nähtävillä instassa saati täällä blogissa :)

Yhtä salakavalasti kuin marraskuu ja lähestyvä joulu, pääsi myös talviaikaan siirtyminen yllättämään. Onneksi mies sentään mainitsi asiasta jo eilen – muuten olisin elellyt varsin sujuvasti kesäajassa edelleen. Ja mielelläni eläisinkin, kesäajassa aina ja ikuisesti! Ainoa hyvä puoli talviajassa mielestäni on tuo yksi ylimääräinen tunti tässä sunnuntaipäivässä, mitään muuta positiivista en talviajassa ole ikinä nähnyt. Ja siksi olenkin ollut yllättynyt siitä, kuinka moni suomalaisista haluaisi meidän jäävän pysyvästi talviaikaan. Itse kun elän valon (ja auringon) energialla (mehän nukummekin kaihtimet auki), kaipaan hurjasti valoa näin syksyisin – ja koen talviaikaan siirryttäessä juurikin nämä pimeät iltapäivät jonkinverran ahdistavina. Etätyö on viime vuosina hieman helpottanut ahdistustani – kuinka ihanaa onkaan olla kotona valoisaan aikaan, muulloinkin kuin viikonloppuina! Pimeys kello 20 illalla ei siis ahdista yhtään, vaan nimenomaan pimeys iltapäivällä ja alkuillasta.

Blogikollegani Maria kirjoitteli tänään aiheesta juuri päinvastaisen postauksen – siitä kuinka talviaika ja pimeys eivät ahdista ollenkaan. Olisipa itsellänikin tuollainen fiilis! Minua ei haittaa yhtään lenkkeillä pimeässä, käydä jumpalla pimeässä tai katsella televisiota pimeässä – mutta silti koen ahdistavana nimenomaan tuon iltapäivien hämäryyden / pimeyden. Se ei rajoita elämääni missään määrin mutta äh, kaipaan valoa! Onneksi kevät kuitenkin lähestyy päivä päivältä. Ja toivottavasti sitä ennen myös valkoinen lumipeite – se auttaa tässä pimeydessä aivan älyttömästi. Nyt illalla onkin sadellut hieman lunta, maa ei näillä kulmilla ole jäänyt valkoiseksi mutta aah, ajatuskin valkoisesta lumesta piristää harmaata päivää kummasti!

Mitäs muuten pidätte kuvien kukkakimpusta? Tällä kertaa en ole tehnyt kimppua itse mutta yllätin itseni valitessani viikonloppukimppuun tuollaisia erikoisen sävyisiä neilikoita. Neilikkahan ei ikinä ole kuulunut lempikukkiini mutta näiden kukkien sävy oli niin houkuttelevan syksyinen, että päädyin ne kimppuun kelpuuttamaan. Enpä olisi vielä pari vuotta sitten uskonut meiltä löytyvän kimppuja, joissa on jotain muutakin kuin valkoisia kukkia…

Mutta nyt, Selviytyjien pariin! Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Lupailevat melkoisen viileitä kelejä… onneksi autooni vaihdettiin tänään talvirenkaat niin uskaltaa hoitaa treenikyyditkin tulevalla viikolla.